Kuvaaja: Katja Rieppo

Etsimme luomusertifioituja metsiä

Luomulaatuiselle kuusenkerkälle on tällä hetkellä suuri kysyntä, mutta ongelmana on luomusertifioitujen keruualueiden puute. Myös koivunlehtiä ja pihlajansilmuja kysytään paljon, ja on todennäköistä, että niitäkin halutaan luomuna tulevaisuudessa.

Kaupallisesta keruusta kiinnostuneiden poimijoiden määrä kasvaa koko ajan. Pohjois-Savon alueella on jo pidetty tänä keväänä Ylä-Savon ammattioppilaitoksen toimesta etäkoulutuksena sekä kuusenkerkän lyhyt poimijakoulutus että laajempi luonnonyrttien poimijakorttikoulutus. Alueellamme on paljon innnokkaita poimijoita koulutettu vuosien varrella, mutta kaikki eivät omista metsiä tai tiedä hyviä keruupaikkoja.

Jos omistat luomusertifioituja metsiä, joissa olisi mahdollista kerätä ensisijaisesti kuusenkerkkää, meihin voi olla yhteydessä katja.rieppo(at)savonia.fi
Kuusenkerkän keruu on jo alkanut eteläisessä Suomessa, ja näillä näkymin myös Pohjois-Savossa päästään keräämään viikon päästä. 

logot alapalkkiin