ETSITÄÄN VASTAANOTTOPISTEITÄ POHJOIS-SAVON ALUEELTA
Pohjois-Savon alueelle tarvitaan sopivia toimitiloja luonnontuotteiden ja erityisesti luonnonyrttien vastaanottopisteiksi. Luonnontuotteiden kysyntä kasvaa koko ajan Suomessa ja maailmalla. Tällä hetkellä on pulaa monista raaka-aineista eikä yritysten ja kuluttajien kysyntään pystytä täysin vastaamaan.
Mitä vaaditaan luonnonyrttien vastaanottopisteeltä?
Vastaanottopisteiden eli ostoasemien toiminta on kausiluonteista ja ajoittuu yleensä toukokuusta elokuulle. Vastaanottopiste ottaa vastaan raaka-aineita pakastettavaksi ja kuivattavaksi. Helpointa on hyödyntää jo olemassa olevia elintarvikehuoneistoja. Suurin osa raaka-aineista menee elintarviketeollisuudelle sekä ravintoloille ja pienessä määrin myös hyvinvointi- ja kosmetiikkatuotteita valmistaville yrityksille.
Osa luonnonyrteistä tulee pakastaa ja osa kuivata heti keruun jälkeen. Vastaanottopiste voi keskittyä ottamaan vastaan sekä pakastettavia että kuivattavia raaka-aineita tai vaihtoehtoisesti keskittyä vain toiseen toimintaan. Tärkeää on kuitenkin huomioida se, että raaka-aineita ja kerääjiä on saatavilla riittävästi vastaanottopisteen läheisyydessä.
Pakastettavia raaka-aineita varten (kuten kuusenkerkkä) tulee pisteellä olla pakastin, mutta hyvä olisi olla myös kylmiö. Kuivattavia luonnonyrttejä varten vastaanottopisteellä tarvitaan kasvien kuivaukseen soveltuva kuivuri. Jos kasveja ei saada heti kerralla kuivuriin, myös tällöin tarvitaan viileä tila. Raaka-aineita säilytetään vastaanottopisteen tiloissa, kunnes ne toimitetaan ostajalle, mikä voi ajoittua vasta sesongin jälkeiseen aikaan syys-lokakuulle.
Mitä kerätään ja milloin keruu tapahtuu?
Luonnonyrttien sesonki alkaa toukokuussa ja jatkuu yleensä elokuun alkupuolelle. Pakastettavista raaka-aineista kuusenkerkän ja pihlajansilmun keruu ajoittuu lyhyelle jaksolle toukokuun lopusta kesäkuun alkuun. Tällöin vastaanottopiste voi sijaita vaikka marjatilalla, jonka sesonki käynnistyy vasta myöhemmin kesällä.
Kesän aikana kuivattaviksi kerättäviä luonnontuotteita on paljon erilaisia, esimerkiksi koivunlehdet, vadelmanlehdet ja siankärsämön kukka. Näiden kasvien keruu ajoittuu kesä-heinäkuulle.
Miten vastaanottopiste käytännössä toimii?
Vastaanottopisteen vetäjä toimii itsenäisesti ottaen vastuun muun muassa luonnontuotteiden keruun organisoinnista ja laadun valvonnasta, rahaliikenteestä sekä toimituksesta ostajalle. Keruu on järkevintä organisoida niin, että tiettyinä päivinä otetaan vastaan vain sovittua raaka-ainetta. Näin vältetään eri lajien sekoittuminen jatkokäsittelyn aikana. Vastaanottopiste ilmoittaa kerääjille, mitä raaka-ainetta seuraavien päivien aikana kerätään ja mitkä ovat vastaanottoajat. Vastaanottopiste ottaa vastaan kerääjien tuomat raaka-aineet, punnitsee ja maksaa kerääjille sovitun hinnan mukaisesti. Vastaanottopiste toimittaa raaka-aineet edelleen ostajalle, joka on hyvä olla tiedossa jo etukäteen. Ostajan kanssa kannattaa myös sopia etukäteen raaka-aineiden laadusta, hinnasta sekä toimitusajankohdasta.
Mikä on Wild Food Savo –hankkeen rooli?
Toukokuussa 2019 käynnistynyt Wild Food Savo -hanke pyrkii tehostamaan luonnontuotteiden keräämistä ja käyttöä Pohjois-Savon alueella. Wild Food Savo kokoaa luonnontuotteiden keräämisestä ja käytöstä kiinnostuneita tahoja yhteen sekä auttaa perustamaan alueelle luonnontuotteiden vastaanottopisteitä.
Hankkeen luonnontuoteasiantuntijat neuvovat vastaanottopisteen toiminnasta kiinnostuneita yrittäjiä alkuun. Hankkeella on jo nyt laaja lista poiminnasta kiinnostuneita henkilöitä, ja tarpeen vaatiessa autamme etsimään ja kouluttamaan uusia poimijoita vastaanottopisteen läheltä. Lisäksi kartoitamme ostavia yrityksiä sekä Pohjois-Savon alueelta että muualta Suomesta ja välitämme tätä tietoa vastaanottopisteille.
Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä Wild Food Savo hankkeen luonnontuoteasiantuntijoihin:
Toini Kumpulainen, Ylä-Savon ammattiopisto
P. 040 709 1420
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Katja Rieppo, Savonia-ammattikorkeakoulu
p. 044 785 5531
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.